Miksi se on niin vaikea löytää hyvä mies

Miksi nykyään on niin vaikea löytää kumppania? ... Pystyn elättämään itseni, lapsia en halua, en koe niin suurta tarvetta löytää mies, että tyytyisin mihin tahansa. Joten niin kauan kuin vastaan ei tule minua ulkoisesti, luonteeltaan ja olemukseltaan viehättävää miestä, joka osaa huolehtia itsestään ja joka myös haluaa olla ... Tämä missään nimessä ei ollut tavoitteena, vaan löytää kelpo nainen mahdollisimman nopeasti. Ainakin paperilla olin sitä mitä akateemiset naiset hakivat. Kaksi akateemista tutkintoa, hyvä työ, sosiaalinen, kivannäköinen yms. Sen takia Helsingin karkkikaupassa kysyntää riitti, mies muotoilee. “En ole koskaan ymmärtänyt, miksi seuran hakeminen olisi jotenkin monimutkaista. Jos seuran etsimistä miettii rationaalisesti, niin se on aika yksinkertaista. Pitää vaan löytää sellainen tyyppi, josta sä olet kiinnostunut ja pyytää sitä ulos. Mun vinkki parinhakuun on kaiken kiemurtelun ja ihmissuhdepelien lopettaminen. Ja kuten sanoin olen aina yrittänyt avoimesti tutustua, mutta jos ei vain tunnu hyvältä niin miksi aloittaa mitään ehkä oikea kysymys on sitten miksi et kiinnostu lähes yhdestäkään miehestä, eikä se miksi on vaikea löytää mies. Miksi se on niin vaikeaa? Minun on erittäin vaikea löytää tarpeeksi miellyttävää seuralaista. Olen mies ja deitannut paljon. Minulla oli ilmoitus Vernerissäkin. Miksi se on niin vaikeaa? En ymmärrä, mikä minussa on oikein vikana. Vastaus: Seuralaisen löytäminen voi tosiaan olla vaikeaa. Se voi vaatia paljon aikaa ja ... Translations of the phrase NIIN VAIKEA VALITA from finnish to english and examples of the use of 'NIIN VAIKEA VALITA' in a sentence with their translations: Miksi on niin vaikea valita ? Julkaistu 10/10/2014 kategoriassa Ei kategoriaa, Elämäni mies, ihmissuhteet avainsanoilla Epävarmuus, miehet ovat marsista, Miksi on niin vaikea luottaa, miksi on vaikeaa löytää parisuhde, Tietoinen epäonnistuja, kirjoittanut Raisa. Mä pääsin vihdoinkin!! Parhaat miesvitsit! Tule lukemaan Miesvitsejä. Vitsit, että täällä on hauskoja vitsejä! Härskit vitsit, ja paljon muita vitsejä Olen pian 30-vuotias mies. Muutaman kerran olen seurustellut, kerran pidempäänkin, mutta suhteet ovat aina loppuneet. Syynä on ollut, että olen tehnyt jonkun hyvin pienen virheen, ja naiset ovat sitten heti laittaneet pelin poikki, en ymmärrä miksi, koska naiset itsekin tekivät vastaavanlaisia mitättömiä virheitä, jos näitä nyt virheiksi voi edes sanoa. Luulen, että tuo on yksi syy siihen, miksi niin moni roikkuu online-tilassa koko ajan, käy treffeillä, vaihtaa seuralaista. Kun kukaan ei ole yhtä hyvä kuin se ex. Tällainen vaikutelma minulle tulee joistakin miehistä. Puhun miehistä, koska olen nainen ja olen asioinut vain miesten kanssa. En tiedä minkälaisia naiset ovat.

Sinkkuna tähän asti ja hyvin menee

2019.04.23 14:58 HowToPressASpaceBar Sinkkuna tähän asti ja hyvin menee

Tuttava kysyi, että miksei minulla ole vieläkään ketään vaikka ikää on 30 ja se laittoi miettimään ja siitä innostuneena tai tylsistyneenä ajattelin kertoa oman tarinani miltä tuntuu olla yksin/sinkkuna koko nuoruusikä tähän ikään asti. Tämä myös auttaa summaamaan tähänastiset fiilikset itselle ja toivon, että jotkut muutkin löytävät tästä jotain tarttumapintaa, jos ei niin menetitte vaan aikaa. Halusin tehdä tästä ytimekkään viestin jonka itse olisin halunnut joskus lukea. Pyrin olemaan mahdollisimman totuudenmukainen. Haluan myös tarjota vertaistukea niille jotka mahdollisesti ovat samassa tilanteessa kuten minä. Tarkoitukseni on siis kertoa omat virheeni joita olen tehnyt, johtopäätökset joihin olen päätynyt ja ohjeet joilla pärjätä kun mieli vetää matalaksi. Koen olevani jo tarpeeksi pätevä tästä aiheesta joten voin jakaa sen mitä olen oppinut. En siis hae sääliä tai oikeastaan hyväksyntääkään vaan antaa kuvan siitä, mitä tunteita ja mutkia sinkkumies käy läpi. Samalla haluaisin herättää keskustelua tästä näkökulmasta ja kuulla muiden kokemuksia.

Itsellä ei ole koskaan ollut vaikeuksia olla yksin ja oikeastaan olen aina hakeutunut tekemään asioita yksin tai pienessä ryhmässä. Tunnen olevani vahvasti introvertti joka on varmasti yksi suurimmista syistä miksi olen päätynyt tähän tilanteeseen, mutta ei varmasti ainoa. Olen aina pyrkinyt panostamaan asioissa laatuun enkä määrään ja näin on myös ollut omissa kaverisuhteissakin. Minulla on aina ollut ystäviä tai ystävä ja osaan arvostaa sitä. En kuitenkaan koe yksin olemista ongelmana vaan yksinäisyys on se jota pelkään. Tässä kontekstissa yksinäisyydellä tarkoitan sitä vastakkaisen sukupuolen läsnäolon puuttumista elämästä ja tämä on se aihe josta haluan puhua.

Oma taustani on varmasti aika peruskauraa. Hiljainen poika alakoulussa joka hoiti opinnot mallikkaasti. Sivusta seuraten kun muut “seurustelivat” ja “alkoivat olemaan”. Uskon, että kaikki muistavat tämän ajan. Kerran discossa tyttö pyysi tanssimaan, mutta minä tyhmänä kieltäydyin kun en pystynyt ennakoimaan sitä äkillistä tilannetta, harmittaa jälkikäteen ja se jäi ainoaksi kokemukseksi siltä ajalta. Yläasteella sama kuvio, mutta sekaan lisätty murrosiän tuoma extra energia ja hormoonit, siis ne luonnolliset. Vastaavasti mielenkiinto tyttöjä kohtaa nousi exponentiaalisesti, mutta ujous söi kaikki teoriatasollakin olleet lähestymisyritykset. Melko paha yhtälö. Tämä turhautuminen tietenkin purettiin tietokoneisiin ja sen ympärillä olevaan toimintaan joka puolestaan johti sen alan suvereeniin hallintaan ja taas sosiaalisten tilanteiden taitojen heikentymiseen. Oli helppoa hallita Counter Strike 1.6:ssa tilanteita, mutta edes nopea katsekontakti ei onnistunut tyttöihin. Itsevarmuutta oli, mutta väärissä asioissa.

Lähin kosketus päinvastaiseen sukupuoleen syntyi liikuntatuntien tanssiharjoituksissa ja joka tähän päivään asti on tuorein muistikuva siitä puolesta. Peruskoulun jälkeen uusiin opintoihin. Siellä tuttu kaava jatkui ja toteutti itseään. Luokan paras oppilas, mutta välitunneilla sai sivusta kuunnella miten kaverit vertaili omia tyttöystävä kokemuksiaan ja rooli jäi lähinnä pään nyökyttelyyn hyväksymisen merkiksi, kuten muka olisin ymmärtänyt aiheesta jotain. Tässä kohtaa muistan tosissani alkaneeni miettimään tätä aihetta tarkemmin.

Koulun jälkeen päätin tehdä unelmastani ammatin. Tässä onnistuin, mutta se vaati taas eristäytymistä muista ja kovaa itsekuria ja jälleen sosiaaliset taidot pysyivät siinä mihin ne esikoulu ajoista jäi. Huomasin, että olin tosi pätevä siinä mitä tein ja siinä isossa osassa oli se aikamäärä mitä pystyin laittamaan itseni kehittämiseen seurustelun sijaan. Tämän voi nähdä hyvänä puolena ja siksi ymmärrän historiassa esiintyviä tiedemiehiä ja heidän heikkoja suhteita naisiin/ihmisiin. Joskin suosittelen välttämään Teslan esimerkkiä kiinnostua puluista naisten sijaan.

Minulla ei siis ole ollut mitään huonoa seurustelukokemusta vaan ongelma on niiden totaalinen puuttuminen. Mietin, että miksi en vaan voi uskaltaa ja mennä puhumaan tytöille kuten muutkin. Halusin kuitenkin kovasti samaa mitä muutkin, mutta en vaan saanut aikaiseksi mitään. Alkuun kyse oli ujoudesta joka kumpusi huonosta itseluottamuksesta joka taas vastaavasti syntyi erinäisistä syistä. Tämä ajan saatossa kasvoi pienestä korokkeesta isoon seinään jonka yli ei pääse ja sen murtamiseen vaaditaan jotain voimaa mitä minulla ei ollut. Ihminen sopeutuu ja se on yleensä hyvä ominaisuus, mutta itse näen yksinäisyyden asiana johon on vaikea sopeutua ilman, että muuttaa radikaalisti elämään suhtautumista. Me olemme kaikki monimutkaisia systeemejä joissa kausaliteetti vaikuttaa pinnan alla. Asioita muuttamalla voidaan saada haluttuja tuloksia, mutta millä hinnalla.

En haluaisi ajatella, että peli olisi menetetty jos ei ole saanut mitään seurustelukokemusta elämän ensimmäisen 25 vuoden aikana, mutta samalla pitää tiedostaa, että ympärillä olevat, mahdolliset naiset omaavat enemmän kokemusta. Nuorempana kokemuksen puute tuskin haittaa, mutta vanhempana se kyllä vaikuttaa merkittävästi jo siihen uskaltaako lähestyä muita ja miehenä on edelleen pakko tehdä se aloite. Tasa-arvo kun ei toimi tähän suuntaan. Jos syystä tai toisesta ei sitten omaa kokemusta niin on melko hukassa. On kuin jalkapäivän väliin jättänyt punttisalilla käyvä tyyppi joka ei jaksa juosta ja jolle on helppo nauraa kun se kompuroi juoksumatolla.

En ole koskaan mielestäni ollut mitenkään täysin toivoton tapaus verrattuna ikäisiini kavereihin, mutta käsittelen tätäkin aihetta tuonnempana. Omalla kohdallani monet asiat pitäisi olla “paperilla” kunnossa kumppanin löytämiselle, mutta tätä pohtiessa olen huomannut miten monimutkainen aihe tämä oikeasti on tai sitten vaan teen siitä sellaisen.

Olen liian kriittinen asioiden suhteen, mukaan lukien itseni. Näen itseni vaan kriittisessä valossa joka vastaavasti heijastuu mielialaan jossa vähättelen itseäni ja omia saavutuksia. Tämä taas on kaikkea muuta mitä pitäisi tuntea jotta voisi lähestyä naisia. Olen käsittänyt, että itsevarmuus korjaa hiukan karummankin ulkomuodon. Vaatimattomuus on suomalaisille tietenkin ominaista, mutta jossain kohtaa menee raja jossa itsensä vähättelemällä saa sen vaikuttamaan joka osa-alueeseen elämässä

Mitä enemmän aiheesta lukee ja etsii muiden kokemuksia, sitä enemmän tuntee olevansa hukassa. On iso määrä termejä, eri ryhmiä jotka harjoittaa tiettyjä elämän oppeja ja kasa “asiantuntijoita” jotka rahastavat “totuudella”. Myönnän, että olen käyttänyt liikaa aikaa näihin, mutta uskon, että joukossa on järkeviä pointtejakin. Tässäkin aiheessa sokeasti yhtä suuntaa seuraamalla voi päätyä huonoon paikkaan.

Olen käynyt jo klassisen kaaren missä otetaan red pill ja “ymmärretään” miten naiset toimii, sitten PUA (Pick Up Artist) teoriaa jolla saadaan äärimmäinen itsevarmuus lähestyä ketä vaan, lasketaan numeroita ja lopuksi laitetaan MGTOW lakki päähän ja kritisoidaan miksi naiset ovatkin ilkeitä ja miten heikossa asemassa mies on tässä kaikessa. Päivän lopuksi sitten luvataan NoFap lupauksia ja toivotaan, että naiset juoksee kadun toiselta puolelta syliin kun aistivat massiiviset testosteronin nousut. Uskokaan kun sanon, että tästä polusta ei jää mitään käteen ja sitä ei kannata kulkea pitkään. Katkeroituminen on yllättävän helppoa, pelottavaa jopa.

Olen myös hyväksynyt vuosia sitten sen, että parisuhteen syntyminen ei ole mikään ihmisoikeus ja kenelläkään ei ole velvollisuutta solmia parisuhteita toisen kanssa. Ihan kuten luonnossakin, kaikki pohjautuu selviytymiseen ja sitä kautta siihen kenellä on mahdollisuus lisääntyä. Me ihmiset vaan olemme saaneet käärittyä aiheen pehmeämpään pakettiin vaikka taustalla jyllää alkukantaiset funktiot. Disney prinsessat ja prinssit ovat luoneet illuusion jostain mitä ei oikeasti ole. Tämän ymmärrettyä näkee asiat objektiivisesta näkökulmasta joka vastaavasti auttaa näkemään omat virheet, syyt ja seuraukset. Miehet ja naiset hakevat tiettyjä piirteitä ja tämän päälle vielä vaikuttaa vallitseva kulttuuri ja sen hetkiset vivahteet. Riippuen myös missä asut, voivat mahdollisuutesi olla hyvät, huonot tai jotain siltä väliltä.

Jokaisen kortit on jaettu kun tänne tullaan, osan pakasta voi pelata elämän aikana, riskillä tai harkiten ja katsoa mihin ne riittää. Päätöksiä pitää tehdä ja niiden kanssa elää ja tämä on mielestäni tärkeää. Syitä yksinäisyydelle voi hakea mistä vaan, mutta enemmän tai vähemmän ratkaisut lähtevät itsestä. Voin vaan jossitella, että missä olisin nyt jos olisi uskaltanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennyt juttelemaan tytöille nuorempana, olisinko nyt onnellisempi vai en. Ehkä jonain päivänä koen suuren itseluottamus boostin ja uskallan, ei tässä vielä ikäloppuja olla.

Päätin luonnollisesti käyttää omaa vahvaa elementtiäni ja etsiä seuraa netin kautta. Tutkin aihetta paljon, loin tunnuksia kaikkiin suomalaisiin sivustoihin. Iteroin kuvia, välillä jopa photoshopaten, kokeilin eri tekstejä ja ennen kaikkea olin aktiivinen ja lähetin paljon kohdennettuja viestejä. Harrastin tätä aktiivisesti vuoden verran käyttäen 4:ää eri sivustoa ja tämä ajoittui pre Tinder aikaan. Tunnukset poistin viiden vuoden päästä tästä aktiivisesta kaudesta. Syitä tähän oli monia. Maksuttomat sivustot muuttuivat maksullisiksi, ominaisuuksia karsittiin ja tarjonta oli tosi pientä eikä se ollut aktiivista. Suurin syy lähdölle oli se, että en saavuttanut mitään tuloksia. Arvioin lähettäneeni noi 350 viestiä joista vastauksen sain 10:een. Alueena oli koko Suomi. Näistä kahden kanssa sain pidettyä lyhyen viesti yhteyden, mutta niiden kariuduttua totesin tämän kortin pelatuksi. Näin jälkikäteen katsottuna olin luultavasti liian nuori ja silloin myös nettitreffailu koettiin epämuodikkaaksi ja siitä syystä pienen piirin puuhasteluksi.

Pian tämän jälkeen Tinder tuli kuvioihin. Ajattelin, että vihdoin voin siirtää kaiken oppimani nettitreffailusta Tinderiin ja saada tuloksia. Valitettavasti Tinder korostaa ulkomuotoa yli kaiken jolloin omat pelimerkit loppuivat kesken. En lannistunut vaan olen käyttänyt Tinderiä vuodesta 2015 tähän päivään asti. Alussa aktiivisesti ja sen jälkeen satunnaisesti. Matcheja olen saanut 4 vuoden aikana 25 joista yhden kanssa viestiä vaihtui enemmän kunnes radiohiljaisuus iski päälle. Tinder on hyvä jos satut olemaan siinä 10% miehistä joilla ulkomuoto täsmää naisten ihanteita, muuten olet sitten tuurin varassa. Ne parit viestit jotka sain vaihdettua mukavan oloisen naisen kanssa tuntuivat mahtavilta. Fiilis oli melkoinen ja siihen voisi jopa jäädä riippuvaiseksi.

Nettideittailussa tuntuu pätevän aika samat asiat mitä oikeassakin maailmassa. Itse näen, että ujous ja itsetunnon puuttuminen yhdistettyä jo luontaiseen introvertti -käytökseen tekee minusta näkymättömän. En myöskään kuulu ulkomuodollisesti siihen top kategoriaan. Olen pitkä, sporttinen ja päihteetön eikä minulla ole ongelmia elämässä, mutta tämä taas voi näyttäytyä tylsänä. Tästä syystä en usko nettideittailussa olevan minulle hyötyä, oli alusta/sovellus mikä tahansa ja tästä on jo merkittävä määrä omaa statistiikkaa.

Olen miettinyt monesti voiko olla onnellinen, mutta silti elää yksin. Itse pystyn. Ehkä ennen oli mahdollista eristäytyä muista ja ohjata se energia muuhun. Esimerkiksi munkit (ei leivokset) tekivät tätä ja ymmärrän luostareihin eristäytymisen hyödyt. Tässä ajassa on vaikeampaa toteuttaa samaa ja silti elää maailmassa joka on ärsykkeitä täynnä. En itse pyri tähän ja haluan olla normaali ihminen normaalissa maailmassa.

Järjellä ajateltuna ihmisen pitäisi olla onnellinen jos saa elää terveenä ja katto pään päällä. Olen huomannut, että näin ei kuitenkaan ole. Varsinkin kun elämässä tulee vastoinkäymisiä, mieli vetää yksinäisyyden esille joka taas potkaisee päähän vielä lujempaa. Kaikki elävät olennot pyrkivät lisääntymään ja ihmisellä vielä on läheisyyden tarve ja nämä on vieteistä voimakkaampia joten en usko, että näitä voi koskaan täysin poistaa yhtälöstä. En myöskään halua luopua niistä, koska ne ovat osa ihmisyyttä.

Tässä on ehkä se tärkein “oppi” jonka olen oppinut ja jonka haluan jakaa. Onnellisuuden kannalta on mielestäni tärkeää kokea välillä huonompia aikoja jotta arvostaa hyviä, mutta olla aina sinut itsensä kanssa ja jossain vaiheessa hyväksyä asioita. Elämä on vaikeaa kaikille ja jokaisella on omat kamppailunsa.

Itse pyrin välttämään omassa elämässä kaikkea keinotekoista, koska yleensä se myös vääntää yksinäisyyden esille. Sosiaalinen media, elokuvat/sarjat harvoin tuo hirveästi elämään, mutta niistä irti päästäminen tuo paljon etuja. Se aika minkä olen käyttänyt yksinäisyyden kanssa painimiseen olisi voinut käyttää paremmin. Sillä vaivalla olisi oppinut vaikka uusia kieliä tai kehittämään omaa osaamista muilla alueilla. On turha kokea kateellisuutta niitä kohtaan jotka ovat löytäneet jonkun vierelleen vaan kääntää se ihan toiseen suuntaan ja välttää joka tilanteessa vikojen etsimistä muista. Meillä kaikilla on tietty määrä tunteja ennen kun kellokortti leimataan viimeisen kerran joten mieti mistä saat parhaimman hyödyn. Itsesi kehittämisestä vai turhasta murehtimisesta. Itse koen löytäneeni tasapainon asioiden väliltä ja toivon sitä myös muille.

EDIT! Suuri kiitos kaikille kommentoijille! Ajattelin, että summaan tämän kaiken palautteen. Itselle tuli yllätyksenä se, että tämä aihe kosketti näin monia, tavalla tai toisella. Se on samalla rohkaisevaa tietää, ettei ole yksin asian kanssa, mutta toisaalta isossa mittakaavassa huolestuttava asia. On hyvä nähdä, että monet ovat sinut asian kanssa, mutta luulen silti, että monilla tulee hetkiä jolloin asia vaivaa. Tärkein on edelleen mielestäni se, että tiedostaa sen tunteen ja mistä se tulee, miksi tilanne on niin ja mitkä ovat syyt. Tämän jälkeen voi tehdä valintoja terveeltä pohjalta. Korjata ne syyt ja katsoa eteenpäin tai vaan hyväksyä tilanne ja löytää ne asiat elämästä josta saa tyydytystä ja hyväksyntää jos sitä kaipaa elämäänsä. Kaikessa myös välttää katkeroitumista ja syiden ulkoistamista muille.
Vaikka oman postauksen tarkoitus olikin vaan kertoa oma tarina ja aloittaa keskustelua aiheesta niin kommenttia tulikin melkoinen määrä ja ihan konkreettisia vinkkejä joista osasta itse olen jo ottanut kopin ja joista osaa on tarkoitus soveltaa tulevaisuudessa, kun saa pohjalle enemmän onnistumisia. Olin tavallaan hyväksynyt tilanteeni ja siinä mielessä heittänyt hanskat santaan, mutta kaikki vertaistuki ja vinkit loi sitä toivoa vielä tulevasta. Sain vahvistuksia omille fiiliksille, mutta myös uutta näkökulmaa moneen asiaan. Omalla kohdalla varmaan keskeisimmät ovat se, että näkee naiset ihmisinä siinä missä muutkin, aloittaa tarpeeksi matalalta ja kehittää sitä kautta rohkeutta toistojen kautta keräten onnistumisia ja varsinkin epäonnistumisia, koska niistä oppii. Samoin siirtää sitä focusta pois Tinder maailmasta oikeaan maailmaan ja arkisiin asioihin.
Parit pointit jotka heräsi kun luin kommentteja. Maksullinen puoli on varmasti ratkaisu monille, mutta mietin sitä, että voiko sillä myös olla niin paljon negatiivisia vaikutuksia jolloin se nettotulos jää negatiiviseksi tietyille ihmisille, lähinnä itseni kaltaisille joiden prioriteetissä se puhdas seksi ei ole ykkösenä vaan halu tuntea se toinen ja viettää aikaa, vaihtaa ajatuksia ja katsoa mihin se etenee. Tässä yhtälössä se tieto, että toinen on siinä vierellä vaan puhtaasti rahasta rikkoo fiiliksen vaikka se tietenkin on sen toisen oma päätös eikä ketään pakota tätä henkilöä. En sano etteikö tästä olisi hyötyä saada kokemuksia ja varmuutta siihen kun kohtaa jonkun joka on oikeasti mukana ilman tuntiveloitusta. Jokainen tietenkin pohtii omalta kohdaltaan, mutta tässä oli oma näkemys asiaan.
Toinen pointti jonka huomasin toistuvan oli ulkomaiset naiset. Olen jonkin verran aiheesta lukenut ja miten länsimainen mies nähdään eri kulttuureissa. Siinäkin on etunsa ja ihan validit syyt laajentaa skaalaa. Helposti tämän aiheen käsittää siten, että 50+ vuotiaat miehet lähtevät Aasian suuntaan hakemaan seuraa. Ei tietenkään kyse ole aina seksiturismista ja tuskin ketään nyt suoranaisesti tätä tarkoittikaan. Lähtökohtaisesti pidän siitä ideasta, että matkustamalla saa paremman käsityksen asioista ja mahdollisesti siinä samassa tutustuu uusiin ihmisiin ja se vastapuoli voi nähdä mielenkiintoisena sen mikä taas täällä nähdään tylsänä. Tässäkin aiheessa itselle herää samoja kysymyksiä mitä maksullisesta seurasta. Jos joku oikeasti ja aidosti haluaa viettää aikaa ja tutustua, olisi se optimaalinen tilanne. Jos taas motiivina on raha jonka mahdollisesti varakas länkkäri voisi tuoda kyseisen naisen elämään niin siinä kohtaa, ainakin omalta osalta miettisin asiaa uudestaan.
Tinder tuntuu jakavan myös mielipiteitä. Osa on sitä vastaan, osa näkee sen potentiaalisena ja osa ei edes halua koittaa. Näin siis kärjistettynä. Itse näen, että zumpailen näiden ääripäiden välillä, mutta tiedostan kuitenkin ne tietyt faktat. Tästäkin aiheesta tuli paljon hyviä vinkkejä ja molemmilta sukupuolilta. Tinderin kohdalla olen aina nähnyt ja näen edelleen ongelmana tai vahvuutena, riippuen henkilöstä sen ulkomuotoon keskittymisen. Tietenkin nykymaailma on hektinen jolloin visuaalisina otuksina voimme nopeasti käydä läpi tarjontaa, mutta tässä jalkoihin jää itseni tyyliset miehet. Yleensä mitä enemmän on valinnanvaraa, sitä ahdistavampaa ihmisille on vaikka olisi siellä valitsemis puolella kuten naiset. Kommenteissa tuli paljon vinkkejä joilla parantaa omia mahdollisuuksia, mutta vaan tiettyyn rajaan asti. Onneksi yleensä nämä ohjeet myös antavat sisältöä elämään ylipäätään kuten ulkomuodosta huolta pitäminen jolloin se on win & win. Yksi vinkki jonka huomasin itse hetki sitten on se, että on mielenkiintoista katsoa millaisia profiileja miehillä on Tinderissä, koska niitä vastaan kilpailet. Tämän ei saa antaa lannistaa vaan lähinnä sitä kautta näkee yleiset trendit ja kaavat joita käyttää tai välttää jos haluat erottua joukosta. Sama toimii Badoossa jota olen testaillut myös, mutta huonolla menestyksellä.
submitted by HowToPressASpaceBar to Suomi [link] [comments]


2018.08.21 15:47 susnnna Rebekka Härkönen: Matkani äärisuvakista natsiksi yhdessä vuodessa

Lähde: https://www.facebook.com/rebekka.harkonen/posts/10156598064858781
Viime lauantai oli merkittävä päivä maamme historiassa. Se tuotti lukuisia uusia aviopareja, joiden vihkipäiväksi tallentui ikuisiksi ajoiksi kiehtova numerosarja: 18082018. Samalla yhteiskuntamme toivotti tervetulleiksi joukon pieniä ihmisiä, joiden henkilötunnuksen etuosaksi lukittiin 180818. On jännittävää nähdä, minkälaisen jäljen nuo uudet avioliitot ja ihmiset jättävät tulevaisuuden historiaan.
Hämmästyttävintä on, että viime lauantaina Suomeen syntyi myös valtava joukko uusia natseja – moninkertainen verrattuna lauantaita edeltävään aikaan.
Minustakin tuli natsi. Näin minulle on kerrottu nyt montaa eri kautta.
Uudestisyntymiseni tapahtui, kun ilmoitin vastustavani väkivaltaa. Kaikkea väkivaltaa, paitsi hätävarjelua. Väkivallan vastustamisellakin on nimittäin raja, ja se kulkee meidän ja niiden toisten välissä. Natseja esimerkiksi saa hakata, koska natsiaate on niin vastenmielinen ja hyvisten velvollisuus on estää holokaustin uusiminen. Jos hyvis ei hyväksy natsien hakkaamista, hän on natsisymppaaja ja ehkä jopa natsi.
Minä olen nyt natsi. Myös poliisi on natsi ja yllättävän moni ihan tavalliselta kansalaiselta näyttävä henkilö on paljastunut natsiksi.
Väkivallan oikeutuksen logiikka on juuri näin absurdia. Koskemattomuus on vain itsellä ja muilla saman aatemaailman jakavilla, vastapuolta sen sijaan saa vahingoittaa. Jos nimittäin tarve vaatii ja väkivaltaa käytetään ”hyvän” asian puolesta.
Turun kaupunki ei tahtonut lukita viime lauantain päivämäärää väkivallan muistolle. Perustelut olivat hyvät. Toisaalta toivon, ettei Turun kaupunki olisi ollut niin jääräpäisen periaatteellinen.
Nimittäin tahtoipa Turku tai ei, kaupunki täyttyi ihmisistä, joille oli tärkeää muistaa. Koska neutraalia tilaisuutta ei järjestetty, keppihevoset valtasivat veristen muistojen areenan. Ne asettuivat kulkueiden etuneniin ja ratsastivat ihmisten järkytyksellä ja surulla.
Jos halusi surra Turun terrori-iskun uhreja muiden ihmisten kanssa, piti valita puolensa. Piti vastustaa natseja tai olla natsi. Päivänä, jona huomion olisi pitänyt kaiken järjen mukaan olla iskun uhreissa, eikä heidän vertaan voimistuakseen juovissa ideologioissa.
Vuosi sitten 18. elokuuta minusta tuli äärisuvakki. Suvakki-sana on väännös sanasta vajakki ja tarkoittaa henkilöä, jolta fanaattinen ”suvaitsevaisuus” on pyyhkäissyt järjen tiehensä. Siis sellainen suvaitsevaisuus, joka rajoittuu vain tiettyihin asioihin – niihin, joita yhteiskunnassa on kyseisenä aikana hyväksyttävää suvaita ja ymmärtää.
En ollut pitänyt itseäni erityisen suvaitsevaisena siinä merkityksessä, jossa termiä viljellään. Olin kritisoinut yksityishenkilönä maahanmuuttopolitiikkaa, esimerkiksi järjestelmän hitautta, jonka takia yhteiskuntamme joutuu elättämään keskuudessaan kohtuuttoman pitkän ajan sellaisia maahan pyrkiviä henkilöitä, joilla ei lähtökohtaisesti esimerkiksi lähtömaan takia ole turvapaikkaoikeutta. Sain lounaspöydissä helposti väen vaikenemaan ja tunnelman kiristymään kommentoimalla suorasukaisesti, että rikostapahtumista voi monesti päätellä tekijän tai tekijöiden taustoja, koska tekotapa antaa usein vinkkejä tekijästä.
Tällaisista kommenteista tuli tabu, kun maa tulvi täyteen turvapaikanhakijoita. Ulkomaalaistaustaisten tekemisiä päätettiin yhteistuumin äkisti alkaa suvaitsemaan enemmän kuin kantasuomalaisten puuhia. Osa kansasta tietenkin näki tilanteen täysin päinvastaisena ja suvaitsi ainoastaan kantasuomalaisten touhuja.
Vuosi sitten, kun marokkolaistaustainen mies riehui kahden veitsen kanssa Turun keskustassa, vastakkainasettelu pakotti ihmiset valitsemaan puolensa. Neutraaleja, objektiivisia mielipiteitä esittävien käskettiin valita puolensa tai pitää suunsa kiinni. Moni pitikin, sillä on helpompi joko valita yksi vihollinen tai olla sekaantumatta koko asiaan, kuin taistella kahta vastustajaa vastaan. Pyyhkiydyin henkilökohtaisesti tuon aallon mukana tapahtumapyörteeseen, jota en ikinä olisi mahdolliseksi Suomessa.
Heti terrori-iskun jälkeen kirjoitin breaking news –tilanteessa jutun viiden puukotuksen silminnäkijästä. Uutistoimittajalle oli ammatillisesti hieno saavutus löytää kyseinen haastateltava. Toimituksen ulkopuolisessa maailmassa juttu nähtiin kuitenkin kannanottona, sillä yhtäkkiä ihmisten taustoilla, esimerkiksi ihonvärillä, olikin väliä enemmän kuin ihmisen tekemisillä – tästä suvaitsevaisto ja rajoja kiinni vaativat olivat yhtä mieltä.
Suvaitsevien mielestä oli tärkeää, että haastattelemani silminnäkijä oli afgaanitaustainen ja minut kaapattiin jutun kirjoittajana avosylin, minulta itseltäni tietenkään mitään kysymättä, suvaitsevaisten leiriin. Maahanmuuttovastaisten mielestä silminnäkijäni etninen tausta oli aivan yhtä tärkeää. Rasistit saivat raivokohtauksen, jonka seuraukset näkyvät edelleen vahvasti lähes joka päivä arjessani: minusta tuli valehteleva äärisuvakki eli kansanpetturi, jonkalaiset pitäisi tappaa.
Viime lauantaina olin Turussa sattumalta kesälomalla. Lähdin katsomaan kulkueita, jotka marssivat halki entisen kotikaupunkini. Yllättävän harva näytti surevan terrori-iskun uhreja. Yllättävän moni taas vaikutti käyttävän muistopäivää jonkun ihmisryhmän vastustamiseen. Se oli hämmentävää.
Poliisi oli varautunut mellakoihin. Twiittasin toivomukseni siitä, että iskun uhreja kunnioitettaisiin väkivallattomasti.
Kansallissosialistinen, äärioikeistolainen Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) kokoontui Turun hovioikeudentalon taakse vastustamaan sitä, että Poliisihallituksen vaatii järjestöä lakkautettavaksi. Turun hovioikeus käsittelee asiaa tämän kuun lopussa.
Liikkeen kriminalisoiminen tarkoittaisi, että järjestön toiminta, nimi ja tunnukset olisivat jatkossa kiellettyjä.
Ideologiaa lakkauttaminen ei tappaisi. Vastarintaliike voisi muuttaa nimensä esimerkiksi Vastarantaliikkeeksi, kääntää lipuistaan nuolet toiseen suuntaan ja jatkaa niin kuin ennenkin. PVL vastustaa kuitenkin Poliisihallituksen vaatimusta ja käytti terrori-iskun uhrien muistopäivän marssimalla Akatemiatalon takaportaille tekemään natsitervehdyksiä ja pitämään paatoksellisia puheita Suomen pilaantumisesta.
Kuuntelin jonkin aikaa, kunnes kyllästyin valtamedian salaliittoja koskevaan kiivasteluun. PVL on ollut yksi niistä äärioikeistotahoista, jotka ovat aktiivisesti levittäneet valheellista väitettä Turun terrori-iskun silminnäkijää koskevasta jutustani leimaten minut valehtelijaksi. Iskun esitutkintapöytäkirjat ovat olleet julkisia 9. huhtikuuta lähtien ja silminnäkijäni on todistanut valaehtoisesti Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Haastattelemani nuoren miehen kertomus minulle, poliisille ja oikeudelle pysyi samana alusta loppuun saakka.
Äärioikeisto on nyt jankuttanut vuoden ajan, että kirjoittamani lehtijuttu oli valetta. Väittämä kuuluu samaan sarjaan uusnatsien harrastaman holokaustin kieltämisen kanssa: epämieluisia totuuksia voi aina kätevästi väittää valheeksi. Anteeksipyyntöä ei ole kuulunut yhdeltäkään minua valehtelijaksi kutsuneelta taholta, vaikka juttuni olikin (yllätys, yllätys) totta.
Nyt seisoin Turun tuomiokirkon sivustalla kuuntelemassa näitä samankaltaisi höpöhöpöjulistuksia korvat verta vuotaen. Piilottelin muiden paikalla olijoiden selkien takana, sillä en halunnut joutua rasistisen Suomen Kansa Ensin –liikkeen aktivistin Marco de Witin Striimille. Taakseni ryhmittyi joukko mustiin pukeutuneita anarkisteja. Havaitsin myös siviilipoliiseja. Minä kyyristelin piilossa de Witin kameraa ja anarkistit kyyristelivät nurmikolla piilossa poliisia supisten keskenään.
Äkisti eräs nainen tempaisi lippalakin de Witin päästä ja lähti juoksemaan anarkistien suuntaan. De Wit ampaisi lakkivarkaan perään, sinne minne hänen haluttiinkin juoksevan. Nurmikkoinen rinne sai de Witin horjahtelemaan. Anarkistiporukasta syöksyi kauniissa muodostelmakuviossa de Witin suuntaan kaksi mustiin pukeutunutta miestä, ensimmäinen suoraan de Witiä kohti ja toinen hieman tämän eteen ikään kuin varmistamaan tilanteen. Ensimmäinen heittäytyi de Witin eteen tämän jalkoihin. Valmiiksi horjahdellut mies kaatui ja lensi rajun näköisesti rinteen alla olevalle mukulakivetykselle ja loukkasi itsensä. Toista anarkistia ei enää tarvittu varmistamaan hyökkäystä ja hän hävisi paikalta. Poliisi otti kiinni jalkoihin heittäytyneen kaverin. De Witin jalka vaikutti vahingoittuneen kunnolla, ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan.
Tuomitsin väkivallan heti Twitterissä.
Yllätyksekseni minulle kerrottiin, että olin nähnyt väärin de Witiin kohdistuneen hyökkäyksen tapahtumankulun. Kukaan ei ollutkaan hyökännyt kenenkään kimppuun, vaan de Wit oli kompastunut omiin jalkoihinsa. Hyökkäys oli liian ikävä totuus, joten sitä voitiin kätevästi väittää vlheeksi.
Sain haukut ensin natsisympatioistani ja tämän jälkeen syytöksiä siitä, että olen siirtynyt natsien riveihin. Koska jos vastustaa natsi-ideologiaa, ymmärtää myös, että natseja pitääkin vähän hakata. Myös kansallismieliset innostuivat, heidän minuun vuoden ajan kohdistama painostamisenihan oli saattanut tehota, ja he arvioivat, että saattaisin ehkä nyt kallistua mielipiteissäni heidän suuntaansa.
Aika hieno loikkaus: äärisuvakista natsiksi yhdessä vuodessa. Minulta ei tietenkään kysytty taaskaan mielipidettä tässä luokittelussa.
Hei, tyypit - silmäni eivät ole kiinni missään ideologiassa. Ei ole olemassa parempaa väkivaltaa. Piste. Miksi sitä on niin helvetin vaikea tajuta.
Vuosi sitten Turussa marokkolaistaustainen nuori mies päätti ottaa veitset esiin hyvän asian puolesta ja ratkaista näkemyserot puukottamalla. Kirjoitin lehtijutun paikalla olleesta silminnäkijästä, mutta koska väkivalta johtui rasistien mielestä tekijän etnisestä taustasta, myös haastattelemani silminnäkijä oli heidän mielestään mielestä vääränvärinen. Tästä syystä uutiseni ei tietenkään voinut olla totta, minusta tehtiin valehtelija ja siksi vältyin vain järjestysmiesten väliintulojen ansiosta kahdelta melko varmalta pahoinpitelyltä. Hakkaamiseni olisi ilmeisesti ollut hyvä lääke tilanteeseen.
Kului tasan vuosi joukkopuukotuksesta ja nyt väkivaltaa käytti rasismia vastustava taho. Kohteeksi valikoitui rasistista materiaalia aktiivisesti levittävä Marco de Wit. Väkivalta nähtiin jälleen toimivana ratkaisuna mielipide-eroihin.
Johtopäätös: Kukaan ei ilmeisesti ole oppinut yhtään helvetin mitään väkivallasta kuluneen vuoden aikana.
submitted by susnnna to Suomi [link] [comments]


2018.08.04 21:08 hukassa_throwaway Hukassa

Olen 26-vuotias mies. Olen kärsinyt masennuksesta noin 12 vuotta. Minulla on paljon oppimisvaikeuksia, lukihäiriö sekä sosiaalisten tilanteiden pelkoa.
Olen ollut aivan hukassa viime aikoina, kun sain tietää että eksäni tapaa toista. Seurustelusta on aikaa 4 vuotta ja me seurusteltiin vuosi, mutta en ikinä päässyt yli erosta, koska hänellä ei ollut syytä eroon.
Tämä asia sai minut ihan sekaisin, koska tunnen itseni niin luuseriksi parhaillaan.
Mulla ei oikein oo kavereita (eksä tavallas oli, mutta päätin katkaista yhteyden toistaiseksi), parhaillaan työtön ja en tiedä mitä haluan.
Mä yritin yhdelle tutulle tyypille kysyy jos voitaisiin tavata, mutta hänellä on menoja ja kattoo vois seuraaval viikol. Noh mitään ei tapahtunut. Musta tuntuu että se yritti vaan päästä pois huomaamattomasti aiheesta.
Mulla on aina ollut vaikeaa saada kavereita. Mä pystyn olemaan sosiaalinen, jos tunnen itseni mukavaksi seurassa. Mutta usein tunnen epämukavaksi, jokin ei mätsää ihmisissä ja mua inhottaa se että mua pistetään hiljaisten ihmisten seuraan. Se vaan pahentaa asiaa, en mä pysty sillaisten kanssa juttelee. Myös mulla tuntuu vaikeammalta olla miesten seurassa. En tiedä miksi, mutta naisten kanssa mulla on aina helpompi jutella (paitsi jos on ihastus). Kait johtuu siitä mulla on pelkästään ollut äiti, en oo ikinä nähnyt mun isää.
Ja sitten kun löydän mahdollisesti mukavan tyypin, mä en koskaan tiiä mitä tehdä että voisin kaveerata. Mä en uskalla kysyy, kun se tuntuu kiusalliselta. Mulla on vaikee löytää sanoja kans, koska mulla on vakava lukihäiriö. Maksimissaan saan ehkä FB-kaverin, jonka kanssa en puhu tai keskustelu on erittäin ankeaa. Teininä mul ei ollut niin paljon vaikeuksia saada kavereita netissä, mut nykyään sekin ei oikein onnistu. Enkä tiiä mistä nykyään voisin ettii kavereita. Koulussa mua kiusattiin ja lapsuus ei ollut ihan paras mahdollinen, niin itsetunto on alhainen. Myös joskus tuntuu etten haluu kavereita, koska ne vie niin paljon energiaa.
Nykyään en vaan tiedä mitä haluan tehdä työkseni tai pystynkö ylipäätänsä työelämään. Mä olin 1,5 vuotta töissä palkkatuella yhdessä paikallislehdessä graafisena suunnittelijana ja hain graafisen alan osa-aikuiskoulutukseen. Koska mulla on todella paljon oppimisvaikeuksia ja oon erittäin hidas lukemaan, en voi mennä korkeampaan koulutukseen. Oon valmistunut datanomiksi ja menin AMK:hon tradenomiksi opiskelemaan. AMK meni ihan päin persettä, minun ja koulun syytä. Myös tutkimusten jälkeen todettiin etten voi mennä enään AMK:hon opiskelemaan, sekään ei tehty hyvää itsetunnolle. Tiedän kans erittäin hyvin että graafisella alalla on vaikea työllistyä, mutta en tiedä mikä muukaan sopisi mulle.
Mä haluaisin uuden kumppanin, mutta musta tuntuu aina että oon riittämätön. Ja en tapaa tyttöjä muutenkaan, en ees muista milloin viimeksi olisin ollut oman ikäisen tytön kanssa. Mä olin tosi onnellinen silloin kun olin vielä eksäni kanssa. Nyt mä en ees oo varma pitikö se musta ylipäänsä ja pitääkö hän mua luuserina. Vaikee kans löytää sopivaa tyttöä, Tinder on ihan kamala omasta mielestä. Liian paljon pinnallisii tyttöi. Ja ketään ei oikeesti oo kiinnostunut musta. Ja nettideittaus tuntuu jotenkin epämukavalta, haluaisin tavata jonkun oikeasti (vaikka on sos. til. pelkoa).
Mua pelottaa tulevaisuus jatkuvasti, mitä jos asiat ei parane, mitä jos en löydä toista, mitä jos en ikinä perusta perhettä. Nää tuntuu vaan unelmilta jotka on mahdottomia. Pelkään että parhaat vuodet meni jo ja nyt on vain alamäkeä loppuun asti.
Oon käynyt kognitiivisessa psykoterapiassa noin pari vuotta, sekin pelottaa että mitä sitten kun viimeinen (kolmas) Kelan tukivuosi loppuu ja voin silti huonosti... Mulla on ollut itsemurha-ajatuksia viime aikoina, vein puukon mitä ajattelen äidin tyköön, joten ajatuksia on ollut vähemmän ja lupasin etten tapa itseäni. Tuskin ees oikeesti pystyn siihen.
Haluun kans muuttaa tästä kaupungista pois, sekin pelottaa kyllä ja en tiiä onko nyt hyvä hetki.
Mulla olisi varmaan vielä älyttömästi muutakin kirjoitettavaa, mutta en jaksa enään.
Toivoisin jotain vinkkejä tai lohdutusta, mä oon kyllästynyt nykyiseen tilaan ja haluun muuttaa. En vaan saa motivaatioo parhaillaan.
Kiitos jos luit tämän tekstin, sori jos on kirjoitusvirheitä tai puuttuvia sanoja.
submitted by hukassa_throwaway to Suomi [link] [comments]


Mistä saan poikaystävän, ku mä oon itekin poika?! Kottarainen - YouTube Jevgeni Särki - YouTube Miksi teette niin paljon seksiin liittyviä videoita? Kuka on voimapossu? ROAST Terveystalo SuomenPodcast#2

Miksi nykyään on niin vaikea löytää kumppania ...

  1. Mistä saan poikaystävän, ku mä oon itekin poika?!
  2. Kottarainen - YouTube
  3. Jevgeni Särki - YouTube
  4. Miksi teette niin paljon seksiin liittyviä videoita?
  5. Kuka on voimapossu?
  6. ROAST Terveystalo
  7. SuomenPodcast#2
  8. Kauniita naisia ja showpainia
  9. VOITETTIINKO me tää HULLU peli?!

34:50 Onko vaikea löytää osaajia Pohjois- ja Itä-Suomeen? 38:10 Terveystalon taseessa on merkittävästi liikearvoa, jonka myös tilintarkastaja on pistänyt merkille. Pitäisikö sijoittajan ... Tervetuloa kanavalleni seuraamaan moottoriajoneuvo aiheista sisältöä jonka seasta voi löytää joskus muutakin jännää! Pysy siis hereillä ja klikkaa ilmoitukse... Poikien Puhelin vastaa numerossa 0800 94884 arkisin klo 13-18. Soittaa voi nimettömänä ja maksutta. Chat ma-ke klo 16-18 ja to-pe klo 13-15 osoitteessa www.p... Jatkaasin matkaa ja sää helsinki suunnalla oli melkoin hyvä, verrattuna turku. silloin kun olin helsinkissä, huomasin että mä en tiedä etes, että missä se painii tapahtu. Mä kattosin pikkase niitä kommenteja ja eräs mies kyseli, että olenko mä tehnyt video, missä mä puhun ittestä. Koska mä en ole tehnyt sellaista video, niin nyt oli hyvä aikaa sen tehdä. Hei, tervetuloa kanavalleni, kiitos kiinnostuksesta :)! Teen terapia- ja elämäntaitovideoita itsevarmuuden kehittämisestä, ihmissuhdetaidoista, deittailusta,... pidÄn sen 1000 v buckin giveawayn striimissÄ, koska oon niin tÖhÖ etten osaa lÖytÄÄ hyvÄÄ sivua jolla saan videon kommenteista valittua voittajan!!! Poikien Puhelin vastaa numerossa 0800 94884 arkisin klo 13-18. Soittaa voi nimettömänä ja maksutta. Chat ma-to klo 13-18 ja pe klo 13-15 osoitteessa www.poik... Se on Mikko ja suomen podcast numero kaksi. *** Moi! Minä valitsin Suomi. Miksi? Koska Suomi on rauhalinen maa, Suomen kieli on kaunis, suomalaiset ovat reheiliset ja minun allergia ei näy ...